Mä en tajua että mikä siinä on niin vaikeeta sanoa yks asia? Miten se "anteeks" tai "oon pahoillani" on niin takertunu sinne kurkkuun ettei se vaan tule ulos?
Se muuttais kaiken. Lopettais vihan, jännitteen ihmissuhteen välillä ja helpottais oloa. Siis jos sitä oikeesti tarkottaa -jos ei, voi sanoa vaan että jatka elämääs. Seki on lause joka helpottaa paljon, koska sit tietää että asia on viety päätökseen. Tietysti anteekspyyntöä ei oo pakko hyväksyä jos siltä tuntuu, mutta miks elää vihan ympäröimänä? Myös se, että jotkut asiat voi antaa anteeks mut se ei tarkota että ne pitäis välttämättä unohtaa.
Johtuuko se ettei osaa pyytää anteeks siitä, että on niin ylpee ettei halua myöntää itelleen et on tehny jotain sellasta mikä on satuttanu? Tai tehny jotain mikä on johtanu johonkin mikä on saanu sut katumaan? Vai onks se luonteenlujuutta? Vai onkse sitä et haluu esittää coolia?
Olkoon mitä tahansa, se ei mene eikä mahdu mun kaaliin. Kaks mun mielestä vahvinta sanaa sillon ku ne sanoo oikeesti tarkotuksella, on "kiitos" ja "anteeksi". Ne menee mun skaalalla jopa "rakastan sua" lauseiden edelle koska mun mielestä ne viestii sitä. Tiedän, että ne on sanoja joiden ääneensanominen on välillä vaikeeta, mutta kun ne onnistuu päästämään ulos, se tuntuu kaikkien osapuolien mielestä hyvältä.
Miks siis nämä kaks lyhyttä ja pientä mut sitäki merkityksekkäämpää sanaa unohtuu niin helposti?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti