Monien mielestä lätkä on "yhtä tyhmää kun futis"; ihmiset seuraa esinettä ja tuhannet fanit katsomoissa paikanpäällä ja kotona kiljuu. Ei, se on muutakin. Se on jonottamista, pelien perässä matkustamista, yhteisöön kuulumista, oman joukkueen tukemista ylä- ja alamäissä, muiden fanien kanssa ajatuksien jakamista ja tunteiden vuoristorataa sekä kaukalossa että sen ulkopuolisissa tapahtumissa. Tässä ei ees oo kaikki mitä siitä saa irti. Mut osa on sellasta mitä ei pysty selittämään vaan se täytyy kokee.
Jääkiekko on mulle elämäntapa. Vaikken sitä itse harrastakaan, uskallan silti sanoa näin. Elän kaudesta kauteen, MM-kisoista seuraaviin, odottaen talviolympialaisia ja EHT-turnausta ja mitä näitä nyt on. Spekuloin mennyttä kautta kesän ja odotan seuraavaa koko ajan uutisia seuraten ja miettien kuka siirtyy mihinkin seuraan tai kuka nostetaan NHL:ään mihinki joukkueeseen. Ja kyllä, jos mun lempipelaaja lopettaa tai lähtee sinne Amerikan mantereelle, mä itken. Kyllä, jos suomi voittaa MM-kisat, mä itken. Mitä tahansa Suomen maajoukkue tai mun lemppari Liigajoukkue eli HIFK voittaa, mä itken. Enkä häpeä sitä.
Monta kertaa oon kuullu miten 17-vuotias tyttö on liian pieni ymmärtämään jääkiekkoa. Yleisin lause mitä kuulen liittyen asiaan on "tiedätsä ees mikä on paitsio?" Se, että oon tyttö ei tarkota että oon tyhmä. Jos ketä tahansa kiinnostaa joku asia ja se asia on sille intohimo niin luuleeko joku tosiaan että sillon siitä ei ottais selvää? Sillon kun mua joku asia kiinnostaa niin sillon se kans kiinnostaa.
Toinen mistä kuulen on että "seuraat lätkää vaan koska siel on toi." Ei. Jääkiekossa voi tykätä yhestä henkilöstä kyllä, mut pitää aina muistaa että lätkässä on joukkueet, ei yksinpelaajat. Se on kans yks mikä siitä tekee niin hienoo että kaikki tarvii kaikkia, vähän niiinkun jokapäiväisessä arjessa ja elämässä muutenkin pitäs tukea toisia. Tää oli viesti teille ketkä mua epäilee.
Anyway back to business. Yks hienoimpia asioita tässä maailmassa on se tunne jonka saa jäähallissa 8 000 muun ihmisen läsnäollessa. Se tunne kun oma joukkue voittaa tai saa maalin. Siinä kohtaa kaikki saman tiimin fanit on yhtä eikä kukaan oo yksin. Sitä mä en vaihtais mihinkään ja siitä oon valmis maksamaan ihan miten paljon vaan vaikka sit pitäis olla viikko syömättä (been there done that haha) Toinen iso asia penkkiurheilussa on se, että pääsee seuraamaan sivusta yksittäisen pelaajan kasvutarinaa ja näkemään sen yksilön kehityksen ja sen mitä se joukkueeseen tuo. Ja kirsikkana kakunpäällä on tietenkin spesiaalit, harvoin mutta hienona koetut"torilla tavataan" kultajuhlat.
Mut entä sit kun joukkueella menee huonosti? Herranjestas, sillonhan niitä vaan tuetaan enemmän. Sillon mennään peleihin isolla faniryhmällä ja näytetään, että vaikka ne pisteet jäis sivuun niin fanit ei. Ne fanit ketkä lähtee ni lähteköön, ne on niitä ketkä elämässä muutenkin odottaa kaiken olevan vaan onnistumista ja ruusuilla tanssimista.
Sitä miks lätkä mulle merkkaa niin paljon en tiiä. Sen tiiän, että se on mulle tärkeetä ja tulee aina olemaan. Kaikki se mitä fanittamisesta ja aktiivisesta penkkiurheilusta saa irti, on parasta mitä mulle on ikinä tapahtunu.
Tähän liittyen Lauantaina (9.1) oli Nordiksella perhepeli HIFK-Kalpa jossa oli oheistapahtumaa. Tän pelin jälkeen pääs tapaamaan pelaajia. Olin odottanu tällästä mahollisuutta koko mun pienen elämän joten voitte arvata miten onnellinen olin. Lopulta se ilta päätty siihen että joku varasti mun Roope Hintziltä saadun nimmarikortin mutten antanu sen haitata koska hitto että olin kiitollinen ja vieläkin oon.
Kiitos lätkä, kiitos HIFK, kiitos fanit. Kiitos spesiaalisti iskälle joka on mut tähän hommaan "kasvattanu". Kiitos äiti uudesta fanipaidasta. Paljon lovea kaikille lätkäfaneille, pelaajille ja vanhemmille jotka niitä pikkufaneja tukee❤️ Haluisin sanoo niin paljon muttakun puoliakaan mitä mun päänsisällä liikkuu kun kuulen sanan "lätkä", en pysty sanoiks kirjottamaan. Loppuun muutama fiilistelykuva viimevuodelta jotka puhukoon puolestaan.
Wow, tässä oli paljon asiallista juttua näiden uusien "lätkäfanityttöjen" keskelle, jotka siis nyt nuorten kisojen jälkeen hehkuttavat ainoita nimeltä tuntemiaan pelaajia, eli pula-ahoo, hinee, rantasta, kapasta... ja sit kun just pulju ja aho pelaa kärpissä, niin nää tytöt vastaa: "kärpät, koska pulju ja aho" ku niiltä kysyy lempijoukkuetta.. Ei jostai joukkueesta voi tykätä tai kannattaa sitä vaa parin pelaajan takii, ja kun lempparipelaaja vaihtaa joukkuetta niin kääntääks nää fanit sit takkia jopa joka kaudel :D ja tällasten fanien takii saa itekki hävetä et on naispuoleinen lätkäfani kun jos oot yhtään seurannu menoo twitterissä niin noi merkkaa "#wewantkebuselfie"-päivityksiinsä kapasen ja ahon twittertilejä... Mutta joo, hyvä postaus!
VastaaPoistaKiitos!
VastaaPoistaJa joo oon huomannu saman ilmiön! Oikeestaan se oli yks monista syistä miks tän kirjotinkin koska mulle on nyt sanottu että mä oon yks niistä. Parasta on että näiden MM-kisojen aikana katoin muitakin kun Leijonien pelejä ja niitä kommentoidessa mut keskeytettiin useesti kysyen "siis miks katot muitki? Eiks Leijonat oo tärkein?" Ja sekin mua harmitti jopa niitä kisoja seuranneissa medioissa, että ne ei nostanu ketään muuta kisojen aikana sieltä joukkueesta esille kun Puljun, Ahon ja Laineen. Onhan ne hemmetin tehokkaita ja taitavia ja tottakai ne nostetaan esiin, mutkun se on joukkue. Paitsi tietenki siinä kohtaa kun Kapanen teki voittomaalin niin unohdettiin hetkeks PuLa-Aho mutten kertaakaan törmänny uutiseen jossa Leijonia olis analysoitu kokonaisuutena. Ootan vaan sitä kun kuukauden päästä puoletkaan tän hetken hypettäjistä ei enään jaksa eikä lopulta oikeesti muista muita kun noi kolme:D Näin kävi muunmuassa Mikael Granlundin kohalla kun kisat oli loppu ja etenki sillon ku se lähti Minnesotaan. mut kuitenki hyvä silleen että oli ainakin kisoille katsojia ja torilla ihmisiä! Kannattajat vaihtuu kokoajan kaikkialla mut sit on niitä ketkä pysyy ja ne on ne keille mä heitän rispektiä!