Tää on mulle ehkä vaikein aihe mistä tuun ikinä kirjottamaan enkä edes osaa sanoo kaikkee mitä tahtoisin. Oon niin riippuvainen muista, päästän ihmiset usein liian lähelle mua liian nopeesti ja hyppään täysillä mukaan siihen suhteeseen (oli se sitten pari- tai kaverisuhde). Mutkun ongelma on se, että oon niin monta kertaa joutunu pettymään ihmisiin ja siihen, että mä olen ainoa kuka siihen suhteeseen panostaa. Sen takia mä oon sulkenu itteni eikä kukaan enään pääse oikeesti mun lähelle. Pintapuolisesti joo, mut harva tietää mun ajatuksenjuoksua syvällisemmin tai mun asioita kunnolla. Ne ketkä tietää on niitä, ketkä haluun pitää mun elämässä niin pitkään ku voi.
Musta tuntuu että mä oon aina porukoissa se ylimääränen, se joka ei kuulu sinne. Tiedostan että suurin osa tästä fiiliksestä johtuu vaan mun omasta päänsisäsestä epävarmuudesta. Silti joskus tulee olo, että onkohan mulla nyt oikeet ihmiset mun ympärillä. Siinä kohtaa kun alkoholi menee ihmisen edelle ja kun tullaan puhumaan vaan kun tarvitaan jotain, mä peräännyn.
Se miks pakotan itseni kirjottamaan tästä on se, että tiedän niin monen kokevan tätä samaa. Haluan sanoa, että älä roiku kiinni liian pitkään. Päästä irti jos se suhde ei tuo enään mitään muuta kun yksinäisyyden tunnetta ja sitä että käytetään hyväks. Älä hyväksy sitä, että sua kohdeltais kun vessapaperia. Vaikka tuntuis pahalta päästää irti huonostakin suhteesta, pitää muistaa että tulossa voi olla oikeesti jotain paljon parempaa. Mä voin toimia esimerkkinä siitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti