Jokaiselle varmaan joskus on sanottu ettet mahdu tai pääse jonnekkin mukaan, vaikka totuus on ettei sua vaan haluta.
Mä en tajua mikä siinä on niin vaikeeta että sanois asiat vaan suoraan?
Sillä säästäis niin paljon toisen päänsisällä tapahtuvaa keskustelua itsensä kanssa; "Mitä mä oon sanonu väärin? Oonks mä tehny jotain miks ne ei tykkää musta enää? Onksne ikinä ees tykänny?" jne. Ja sitä, ettei kenenkään tarttis olla yhteyksissä toisiinsa jos oikeest ei halua.
Jos asiat uskaltais sanoa suoraan niin voisin veikata, että meillä olis kaikilla loppujenlopuks kivempi olla. Vaikka totuus voi joskus olla karua kuultavaa, silti mielummin julma totuus kun monta nättiä valhetta. Eikä se yleensä jää siihen yhteen valkoiseen valheeseen, vaan syntyy seuraava, sit taas seuraava ja seuraava ja se luo verkoston josta on hemmetin vaikeeta päästä eroon. Sitäpaitsi, oon tässä vuosien varrella oppinut että se totuus tulee kuitenkin joskus esille (olin ihan hullu huijaamaan jengiä ja pyörittämään ne mun pikkurillin ympärille ala-asteaikoina). Miltä se tuntuu sit sen jälkeen ku asiaa on monta kuukautta kaunisteltu ja yhtäkkiä saat totuuden selville tavalla tai toisella ja se lävähtää päin sun kasvoja? Kokemuksesta voin kertoa että se on perseestä eikä tunnu hyvältä. Ei pidä tehdä mitään sellasta mistä joutuu valehtelemaan muille; jos et ole ylpeä teoistas tai sanoistas niin jätä ne tekemättä ja sanomatta.
Ja palatakseni näihin kaverisuhdejuttuihin, mieti miten paljon energiaa joutuu käyttämään siihen että esittää toiselle olevansa kaveri ja sit yhtäkkiä puhuukin selän takana. Tai se, kun sopii yhden kanssa jotain ja tekeekin sinä ajankohtana toisen kanssa sitä samaa ja joutuu kuumottelemaan koska tää kenen kanssa ensin lupasit olla tulee paikalle. Eikse oo kuluttavaa?
Kenenkään kaveri ei ole pakko olla vaikka aina sanotaankin että "älä jätä ketään yksin". Tää lausehan on ihan potentiaalinen ja kuulostaa kivalta, mutta entä jos pakottaa itsensä olemaan jonkun kaveri ja puhuu siitä pahaa selän takana tai muuta vastaavaa, tunteeko kukaan siinä tilanteessa olevansa kenenkään kaveri vai tunteeko molemmat olevansa kuitenkin yksin vaikka on seurassa?
Oon sitä mieltä, että helpommin ihmiset tulis toimeen ja jokaisen olis kivempi olla kun puhuttais totta ja käyttäydyttäis sen mukaan.
Oon sitä mieltä, että helpommin ihmiset tulis toimeen ja jokaisen olis kivempi olla kun puhuttais totta ja käyttäydyttäis sen mukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti